Yrittäjyyden sietämätön keveys
On yrittäjän päivä ja minulla on ollut tapana tehdä jotain erityistä yrittäjän päivänä. Tänään oivalsin, että olen hukkunut yrittäjyyden syövereihin ja sopinut tälle päivää paljon töitä ja palavereita, mutta sitähän se juuri on tämä yrittäjän oikea arki.
Yrittäjyydestä puhutaan nyt paljon ja tulevaisuus tuntuu menevän suuntaan, jossa jokainen työntekijä joutuu kaivamaan itsestään esille sisäisen yrittäjänsä. Olen ollut yrittäjänä yli kymmenen vuotta, pienessä yrityksessä työllistäen itseni lisäksi 0-4 työntekijää.
Yrittäjänvapaus on asia, joka tuntuu kiehtovan. ”Kun voisi itse päättää aikatauluistaan ja tehdä töitä mistä vain” on unelma, joka toistuu kun pidän yritysvalmennuksia ja motivaatiovalmennuksia. Se on unelma, jonka osalta on myös osattava kiivetä pitkin vuorta, valittava vääriä reittejä ja palata välistä oikealle polulle eksyäkseen jälleen kerran. Lopulta kuitenkin häämöttää se tavoite – vuoren huippu. Päästessään sinne yrittäjämäinen ihminen alkaa nopeasti katsomaan viereisiä, yhä korkeampia huippuja aloittaakseen matkan uudestaan tai hän voi valita myös tien, jossa pysyttelee valloittamansa vuoren huipulla: ”juuri täällä on hyvä, teen kaikkeni, että pysyn tällä huipulla.”
Miltä luovan alan yrittäjästä tuntuu kiivetessään tuonne vuoren huipulle:
olen eksynyt: kaikkialla on pimeää ja vuoren rinne on aivan liian jyrkkä. En jaksa kiivetä ylös ja pelkään, että tipun takaisin alas, vyöryn rinnettä pitkin kuin pallo.
liikaa polkuja: en tiedä minkä polun valitsen. Tuo yksi näyttää kivalta, toinen vaikealta ja kolmas kiinnostavalta. Mitä jos polku ei viekään sinne, minne olen menossa?
liikaa pelkoja: kaikkialla vaanii uhkia; tipun, eksyn, väsyn, joudun väärälle reitille, olen yksin, APUA !
missä kaikki muut on? Valitsinko ihan väärän reitin vai onko tämä juuri se oikea reitti, jota muut eivät huomanneet? Olen silti aivan yksinäinen, kaipaan seuraa!
liian painava reppu: mukaan alkaa tarttua paljon matkamuistoja, painavia kiviä, joita yrittäjä kuitenkin kantaa mukanaan kiivetessään ylöspäin.
resurssit loppuvat: ruoka loppuu eikä lähistöllä näy kauppoja ja toisaalta myös rahat on vähissä. Energia loppuu, ei jaksa enää!
Ja toisaalta hänestä tuntuu välistä tältä:
WAU! Mitkä maisemat!!
Pääsin tänne asti, mitä mahtavaa on vielä edessä!
Olenpa kyllä saavuttanut paljon, huippu fiilis!
Vaikka matkalla olikin vaikeaa ja haasteellista, kiipeäminen kannatti.
Teen juuri sitä mistä olen unelmoinut!
Sain apua kiivetessäni tänne huipulle, minun ei tarvinnut yrittää yksin!
Eksyminen kannatti: sain mahdollisuuden nähdä asiat useasta näkökulmasta ja sain siitä uusia ideoita loppumatkan kannalta tärkeisiin asioihin.
SELVISIN! Nautin tästä nyt!
Olipa sinun matkasi missä vaiheessa vain, muista pysähtyä nauttimaan siitä hetkestä, jossa juuri nyt olet. Koskaan emme tiedä pääsemmekö koskaan huipulle ja onko siellä oleminen kaiken sen vaivan arvoista. Ja pelkomme on vain mielemme tuotos, jonka tarkoitus on suojata meitä liialliselta tippumiselta, mutta pelkoon jääminen on huonoin ideasi. Huipulle valloittamisen tarkoitus on, että pysyt liikkeessä ja suuntaat aina uudestaan ylöspäin.
Työn iloa yrittäjäystäville ja yrittäjiksi aikoville!
